Sanoja
Eivät osanneet päättää
miten kasaantua
vai mennäkö ohi
Jakaantuivat joukoiksi
erilaisiksi
samanmieliset porukoissaan
Aika jakoi myös ihmiset
kuten pilvetkin
Surimme sitä
katsoessamme sivusta
koska rakastimme molempia.
Katso rakas
me vierekkäin osasimme kulkea
samaan suuntaan
Kotiin päin.
Voidaanko sopia
koitetaan muistaa
miten se tehdään
Se joka ensin lähtee
tulee kummittelemaan
kertoo millaista on
Se joka jää
muistuttaa millaista oli
Miltä tuntui
sydämen pakahtuminen
musiikin tuoma tunne
suklaan maku.
Joulu oli vaatimaton
vaikka äärettömän rikas
ei me siivottu
ennen kuin joulupäivänä
eikä saunottu
ennen kuin joulupäivänä
Me luettiin artikkeleita
joulun alkuperästä
Jeesuksen syntymä
ajoitettiin uudelleen syksyyn
ilmankos, sinä sanoit
syyspäivän tasaus tuntuu tärkeältä
Vaatimattoman joulumme
kruunasi tekemäsi ruoka
ei-minkään tekeminen
lintujen tuijottelu
tämä ajatuksen lento
rajaton rakkaus
joka on antanut meille
niin paljon runsautta.

Ovatko ne kavereita
kyllä ne ovat
vieretysten kasvaneet
kuulen vallan niiden naurun
taluttaessani koiria
sotkeutuessani hihnoihin
Kiistelevätkö ne koskaan
tietenkin
ainahan liki seistessä
sanomista tulee
juuresi kaivavat varpaitani
Pystyvätkö ne kasvamaan isoiksi
noin lähekkäin
ehkä juuri siksi
aika näyttää
toivon sen näkeväni.

Olipa kerran kaksi jotka kohtasivat jonkun ihanan sattuman oikusta. He saivat hyvän elämän yhdessä.
Kumpikin oli käynyt muitakin elämiä läpi, ei niin hyviä. Kumpikin tiesi millaista se on. Kummallakin oli hyvä tahto toista kohtaan ja halu olla toisen peruskallio.
Joskus heidän hyvä tahtonsa järkkyi. Harmonia särkyi. Vuosien kuluessa oli kuitenkin aina vain helpompaa luoda se uudelleen. Löytää hyvä tahto.
Peruskallioon nojaten he katselivat maailmaa. Taivas antoi heidän ylleen kaaren joka suojasi heitä. Maa heidän jalkojensa alla kantoi heitä hellästi ja tarjosi ravintoa. Vuodenkierto antoi heille ihmeteltävää aina uudelleen.
He tiesivät että joskus heidät tulisi erottamaan verho, huntu elävien ja kuolleiden välillä. He tiesivät että tuo verho oli ohut. He lupasivat tulla toistensa luokse senkin läpi.